torstai 21. maaliskuuta 2013

Uudistunut

Tyytyväisenä noudattelen omaa dieettiohjelmaani. Vielähän tässä ehtii karistaa hiukan ylimääräisiä kiloja ennen kesäkautta. Ehkä näin keväällä motivaatio onkin kohdallaan ja tuloksiakin sen myötä syntyy.

Ainakin teoriassa homma on hallinnassa, kun vain malttaisin pysyä tämän mainioksi kokemani ohjelman puitteissa.

Tämän herätyksen saaneena uudistin LAIHIS-sivustoani ja korjailin taivaan tuuliin kadonneita linkkejä.

Käypä surffailemassa Laihis-sivustossa. Itse ainakin koen löytäväni sieltä kaiken tarpeellisen.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Nälkä yövieraana

Herään aamuyöllä klo 3:05. Hirveä nälkä, palelee, päätä särkee!
Eipä taida sopia minulle leivätön pöytä! Päätin kokeilla miten onnistuu leivätön ruokavalio, mutta heti ensimmäisen päivän kokemukset eivät ole kovin rohkaisevia.

Paino on lähtenyt mukavasti laskuun, kun olen pakkasista huolimatta yrittänyt pitää kiinni jokapäiväisestä tunnin sauvalenkistäni ja tarkkaillut syömisiäni.

Tiedän, että aamiaisen korvaaminen pelkällä maitokahvilla on päin peetä, mutta siten saan pidettyä itseni kurissa koko päivän. Mikä siinä onkin, että tukevalla aamiaisella saa itsensä olotilaan, jolla ei sitten koko päivänä hillitä syömishimojaan.

Lounaaksi on pilkottu jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, herkkukurkkua ja omenaa, joita nautitaan keytkastikkeen ja raejuuston kera. Mukillinen kuumaa kevyttä keittoa antaa hieman lämpöä lihaksiin. Päivälliseksi normaaliruokaa, lasi maitoa ja vihanneksia. Iltapalaksi pakastemansikoita, aronia-marjoja jogurtti-rahkaseoksessa.

Näillä eväillä kun jaksan muutaman viikon porskuttaa, pitäisi ylimääräiset mahkurat olla tiessään! Vaikeaa tulee olemaan, kun parin viikon päästä on pääsiäinenkin tukevine eväineen.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Laskurit laihiksen apuna

Usein saa lukea, ettei liikunnasta ole laihdutuksen tueksi. Kuinka niin ei olisi?

Tuolla laihdutussivustossani oli runsaasti hyviä laskureita, joilla pystyy mittaamaan syötyjen kaloreiden määriä ja liikunnassa kulutettua energiaa. Harmi, että niitä kaikkia ei enää netistä löydy. Onneksi jäi sentään muutama ihan kelvollinen apuväline, jolla todistaa itselleen liikunnan merkitystä ja suitsia syömisiään.

Jos aion laihduttaa esim. puoli kiloa viikossa, on minun lisättävä liikuntaa ja kulutettava sillä 500 kcal päivässä. Kulutuslaskuri kertoo, että minun olisi hikoiltava siivouspuuhissa 1 tunti 43 minuuttia, että tuo 500 kcal:n energiamäärä olisi kulutettu ja tunnin ja 24 minuutin tanssiminen  ajaa saman asian. No päivitäin pyrin tekemään tunnin ja 5 minuutin pituisen sauvakävelylenkin, joka ohentaa olemustani tuolla samaisella kalorimäärällä.

Jos syömistään ei vastaavasti kasvata, vaan pysyy normaaliaterioissa, painonpudotus on omakohtaisella kokemuksella ihan taattu. Niitä syömisiä voi sitten mitata sivuston "Ruokapäiväkirjan" avulla, joka kertoo paljonko energiaa on tullut päivän mittaan popsittua ja paljonko on jäänyt syömättä alle oman kulutuksen.

Ihan mielenkiintoista ja motivoivaa! Kokeile vaikka!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Taas pitäisi ponnistaa

Kevät keikkuen tulevi! Siinä sivussa harras toivomus on, että myöskin kilot keikkuen menevi. Ainakin liikunnan lisäämisen luulisi olevan helpompaa, kun tiet ja polut hellittävät auringon helottaessa jääpeitteestään.

Kyllä on tämä ihmiselo yhtä soutamista ja huopaamista! Ennen etelän rannoille astumista on yritettävä sulatella liiemmät rasvamakkarat, ettei olomuoto muistuttaisi ihan ryhävalasta. Olen sentään iän myötä heittäytynyt itselleni armolliseksi, enkä suostu olemaan millänikään, jos laihdutus ei onnistukaan ennen reissuun lähtöä. Vahvalla itsetunnolla voi porskuttaa bikineissä, vaikkei vartalo joidenkin mielestä läheskään täytä korkeita laatuvaatimuksia. Kun lomaillessa ei kaloreita lasketa, eikä painoa mittailla, on lopputulos arvattavissa. Ja taas arkeen palatessa alkaa se kaloreiden vahtiminen, että lomakilot saataisiin karisemaan.

Kuukauden lomalla Thaimaassa onnistuin kerryttämään ympärilleni ylimääräistä elopainoa vain vähän yli pari kiloa. Paluumatkalla olo tuntui todella turpealta, mutta onneksi kehon olomuoto pian normalisoitui, kun nestetasapaino pohjoisen hyytävässä kylmyydessä asettui kohdalleen. Arkiseen elämänrytmiin palaaminen on lähtenyt myös tiputtamaan loman aikana hankittuja  kiloja, joten taas on toivoa päästä solakoihin mittoihin, kun vaan malttaa mielensä ja jatkaa sitkeästi eteenpäin tuleva kesä mielessä.

Harjoittelen tämän viikkoa "näppituntumalla" tuota painonhallintaa, mutta jos alkaa tuntua, ettei paino enää laske, täytyy ottaa käyttöön järeämmät aseet, eli turvautua omaan hyväksi koettuun painonhallintaohjelmaan. Sen olen todennut ainoaksi itseeni tepsiväksi ohjelmaksi.