torstai 3. syyskuuta 2015

Tehokasta ja pysyvää painonpudotusta

Kesän käännyttyä syksyksi, joutuu palaamaan taas normaalirutiineihin. Kesän herkuilla hankitut kilot eivät tunnu kovin mukavalta ja syksyvaatteisiinkin pitäisi mahtua. Jotain on aika siis tehdä kiristävälle vyötärönauhalle - tai pikemminkin kasvaneelle vyötäröympärykselle.

Eipä hätää - jo aikaisemmin kokeillut konstit on nyt otettava käyttöön. Tehokkaana ja melko miellyttävänäkin konstina päästä ylimääräisistä kiloista olen kokenut vähähiilihydraattisen ruokavalion (vhh-ruokavalion). Tällä vähähiilihydraattisella dieetillä onnistuu polttamaan ylimääräistä rasvaa lihaksia menettämättä. Ja mikä parasta, nälkää ei tarvitse tuntea, kun valitsee lautaselleen oikeat ruoka-aineet.
Täällä lisää aiheesta: vähähiilihydraattinen ruokavalio

Kaikille ei tuo hiilihydraattien vältteleminen onnistu. Ehkä silloin apua löytyy osaviikkopaastosta, jolloin kahtena päivänä viikossa rajoitetaan kalorien määrää 500 kaloriin, muina päivinä voi syödä normaalisti.

Ongelmana tuskin lienee tiedon puute, kun netti on täynnä tietoa erilaisista painonpudotuksen menetelmistä. Laihduttaminen vaatii aina tiukkaa itsekuria ja sitoutumista valitsemansa ohjelman noudattamiseen.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Montignac

Vuoden kokeilun jälkeen vannon Monignacin nimeen. Vuosia, vuosia jojoiltuani painon nousun ja laskun kanssa löysin viimein keinon millä painon saa pysymään halutuissa lukemissa. Kaiken lisäksi menetelmä on helppo, kun sen on ensin sisäistänyt. Taakse on jäänyt kaloreiden ja joulien laskeminen, eikä elämää tarvitse pilata nälkään näännyttämällä ihmedieettejä kokeillen.

Kun painon on saanut haluamalleen tasolle, on todella helppoa noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota ja mikä parasta, ruokaa voi nauttia melkoisen monipuolisesti ilman huonoa omaatuntoa. Tämän elämäntavan aion jatkossakin säilyttää.

Täältä apua Montignacin aloittamiseen.